Sulje ostoskori

ALUSHOUSUT

Alushousut

Siitä lähtien, kun Tom Cruise liukui parketilla vuoden 1983 elokuvassa "Risky Business" tennissukissa, valkoisessa kauluspaidassa ja alushousuissa, tämä asu on kuulunut muodin historiaan. Sen lisäksi, että kohtauksen myötä kaikilla miehillä alkaa tanssijalka vipattaa heidän kuullessaan Bob Segerin "Old Time Rock and Roll", myös alushousut saivat ikoniaseman. On mahdotonta sanoa varmasti, oliko Tom Cruisella mitään tekemistä asian kanssa, mutta alushousut olivat miesten myydyin alusvaate elokuvaa seuraavina vuosina. Miesten lyhyille Briefs-alushousuille on ominaista, että ne eivät ulotu reiteen. Ne eivät myöskään nouse ylöspäin ja ovat siksi täydelliset kapeiden housujen alla tai jos istut paljon päivän aikana. Alushousut tarjoavat myös maksimaalisen mukavuuden ja tuen. Dressmannin alushousut valmistetaan lisäksi 100 % Reilun kaupan puuvillasta, joten ne ovat hyväksi sekä sinulle että ympäristölle.


”Usually briefs”

Briefs-alushousut tuotiin markkinoille jo 30-luvulla ja niitä kutsuttiin silloin nimellä "the Jockey" koska ne valmistettiin samanlaisesta, tukevasta materiaalista kuin urheilijoiden alasuojat. Alushousut ovat vielä nykyäänkin suositut aktiivisten ja urheilua harrastavien miesten keskuudessa. Boksereissa ja alushousuissa ei ole suuria eroja lukuun ottamatta tukevia ominaisuuksia ja mallia. Tärkeintä on, että teet valinnan oman mieltymyksesi mukaan. Vaatekaapissa kannattaa ehkä olla sekä boksereita että alushousuja. Alushousut saattavat olla hyvä valinta, kun puet kapeat farkut tai housut, kuten puvunhousut. Ei ole mitään syytä antaa alusvaatelaatikkosi kärsiä. Muista vaihtaa vanhat, värjäytyneet tai kuluneet alushousut säännöllisin väliajoin. Sanotaan, että kaikki hyvä alkaa sisältä, ja Dressmannilla me uskomme, että hyvät alusvaatteet auttavat tässä.


Reilun kaupan puuvilla

Olemme ylpeitä voidessamme kertoa, että kaikki alushousumme on valmistettu Reilun kaupan puuvillasta! Puuvilla on ehkä yksi tekstiiliteollisuuden yleisimmin käytetyistä materiaaleista, ja siksi on entistäkin tärkeämpää, että se on myös mahdollisimman kestävää. Dressmann tekee yhteistyötä Reilun kaupan kanssa varmistaakseen tämän. Vuonna 2018 meistä tuli myös maailman suurin muotitoimija Reilun kaupan liikkeen sisällä, kun lanseerasimme Reilun kaupan puuvillasta valmistettuja T-paitoja, boksereita ja sukkia 500 myymälässämme Norjassa, Ruotsissa, Suomessa, Tanskassa, Islannissa, Itävallassa ja Saksassa. Reilussa kaupassa on kyse siitä, että kaikki puuvillantuotannon osat huomioidaan. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että viljelijälle on maksettava paremmin ja tämän tulee harjoittaa kestävää maataloutta. Esimerkiksi veden käyttö on yksi niistä asioista, jotka tekevät puuvillantuotannosta haitallista ympäristölle. Siksi Reilu kauppa on asentanut pisarakastelulaitteita kaikille pelloille, jotta ne ovat voineet vähentää vedenkulutusta noin 40 prosenttia. Tämä rahoitetaan myymällä Reilun kaupan puuvillaa. Dressmann ottaa vastuunsa asiakkaistaan ja maapallosta vakavasti. Siksi olemme ylpeitä Reilun kaupan kanssa tekemästämme yhteistyöstä.